Sukellusvene USS Bowfin

(Täsmennys: tämä teksti kirjoitettu kotona pari viikkoa sukellusveneellä käynnin jälkeen.)
Arizona Memorialin vieressä on USS Bowfin -sukellusvenemuseo. Oheinen linkki johtaa Wikipedian sivuille, josta on luettavissa sukellusveneen menestyksekäs tarina.

Kierros sukellusveneessä ja museossa vie aikaa tunnin verran eli jos sinulla on aikaa ennen Arizonan elokuvan alkua, suosittelen sukellusveneessä käyntiä siinä välissä. Tai sitten Arizonan jälkeen. Sukellusveneellä on myös oikea ravintola (ruokaakin), kun Arizonalla on vain pienehkö snack-kioski.
Pari pientä tietokilpailukysymystä tähän alkuun: 1) Alkoholilla oli (ainakin tuohon aikaan) tärkeä osuus sukellusvenetaisteluissa, mikä? 2) USA:lla on ollut käytössä myös ydinkärjellä varustettuja torpedoja; niiden hyvä ja huono puoli?

USS Bowfin makaa Missourille johtavan sillan kupeessa. Bowfin on kalalaji, joka elää kaakkois-Kanadan ja itä-USA:n järvissä ja joissa.

Astu laivaan, sukellussellaiseen...

 Keulasta alas kierrokselle, keulan torpedoputket.

 Oviaukkojen ahtautta, kuva kallellaan taas miten sattuu...

Vähän niinkuin elokuvissa, nippeliä joka lähtöön.

 Viestivälineet; ovella oli pleksi, jonka heijastukset huonontavat kuvan laatua.

Kyökki.

 Makuutilat.

 Dieselkoneet.

 Sähkötaulu.

Perän torpedoputket.

Näkymä perästä keulaan päin.

Sukellusveneen tornissa, rannalla ravintola-museo-myymälärakennus.

 Kohteena USS Missouri...

Alueella on myös museo, jossa kannattaa ehdottomasti poiketa. Kuvassa yksi museon useista pienoismalleista.

Erään toisen menestyksellisen sukellusveneen, USS Silversidesin sotalippu. Paljon upotuksia 14 partion aikana.

Ja sitten tietokilpailun vastauksiin. Alkoholia tarvittiin torpedoiden käyttövoimaksi. Paineilma, alkoholi ja vesi sekoitettiin ja sytytettiin, jolloin muodostui höyryä, jonka paineen avulla torpedo liikkui. Alkoholin todellista hyötykäyttöä!?

Ydinkärjellä varustetun torpedon hyvä puoli: kohde tuhoutui varmasti, ei tarvinnut osumaa. Huono puoli: myös sukellusvene tuhoutui...

Tulivuoriluonnonpuisto Volcanoes National Park

Havaijin saaren (Big Island) tunnetuin nähtävyys on Hawaii Volcanoes National Park ja ehkä tunnetuin tapahtuma vuosittainen Ironman-teräsmieskilpailu, joka pidetään länsirannikolla Konan suunnalla. Tänä vuonna kisa oli 12. lokakuuta eli viikkoa ennen minun käyntiä.
Jos katsot kartasta Havaijin saariryhmää kokonaisuutena, huomaat, että saaret muodostavat helminauhan luoteesta kaakkoon. Tuolla jossain syvemmällä on ns. kuuma piste, josta laavaa pääsee purkautumaan ylöspäin. Tyynenmeren mannerlaatta liikkuu hitaasti luoteeseen ja näin kuuman pisteen kautta tullut laava on päässyt muodostamaan saaret yksi kerrallaan. Kaakkoisin saari eli Big Island on ison ja nuorin. Uusin saari, Loihi, on jo syntymässä merenpohjasta 35 km Big Islandin kaakkoispuolella.
Vuokraa Hilon lentokentältä auto, ja aja reilu 30 mailia lounaaseen.

Volcanoes Park on yksi USAn 21 maailmanperintökohteesta. Havaijilla kohteita on kaksi, toinen on Papahanaumokuakean saari pääsaarilta 250 km luoteeseen. Sinne taitaa olla aika vaikea päästä... hmmm... ehkä ensi kerralla...

Puiston vierailukeskuksessa on asianmukainen maailmanperinnöstä kertova laatta.

Saaren korkein vuorenhuippu on Mauna Kean tulivuoren huippu saaren pohjoisosassa. Korkeus 4207 m, purkautunut viimeksi 3500 vuotta sitten eli siis sammunut tulivuori. Volcanoes Parkin vieressä sen pohjoispuolella sijaitseva Mauna Loan tulivuori on maailman suurin toimiva tulivuori, korkeutta 4170 m merenpinnasta ja merenpohjasta 9 km!! Mauna Loa on purkautunut viimeksi 1984.
Kolmas tulivuori, Kilauea, on Mauna Loan rinteessä, ja juuri Kilauean kraaterin vierestä löytyy Volcanoes Parkin vierailukeskus. Alla olevassa kartassa pohjoinen on alareunassa.

Vierailukeskuksessa kannattaa ensi katsoa esittelyelokuva ja sitten liikkeelle. Etäisyydet puiston alueella ovat pitkiä, vuokra-auto on ehdoton valinta. Vesipullo(ja) mukaan, puistossa ei ole kahviloita, pl. vierailukeskuksen vieressä taisi olla jokin ravintola.

Kilauean kraatterin reunalla, pystysuora pudotus kuvauspaikalta jotain 100 metriä. Höyryä joka paikassa, ilman laatu huono. Taustalla näkyy savupatsas, joka nousee aktiivisimmasta kohtasta, pimeän aikaan sieltä näkyy jatkuva punainen hehku. Korkeutta merenpinnasta on noin 1200 metriä ja ilma tuntuu ihanan viileältä.
Kraatterin länsilaidalla on Jaggar-museo, jossa kerrotaan alueella tehtävästä tieteellisestä tutkimuksesta.

Kuva museon näköalapaikalta kohti aktiivisinta kohtaa. Heti kuvan ottamisen jälkeen puiston Rangerit tulivat, ajoivat meidät pois ja sulkivat museon alueen. Ilman laatu huonontui vaarallisen huonoksi. Tuuli painoi kraatterin kaasuja enimmäkseen etelään-lounaaseen.

Kraatterin itäosa, Kilauea Iki. Vaellusreitti kulkee pohjalla, valkoinen kohta vasemmalta kohti edessä näkyvää laaksoa.

Vaeltajia kraatterin pohjalla, hyppivät savuavien reikien yllä. Hauska harrastus...?

Tästä eteenpäin ajoreitti kulkee kohti merenrantaa, matkaa tulee yllättävän paljon. Kraattereita on rivissä ylempänä itäänpäin johtavalla vyöhykkeellä (East Rift Zone), niistä sitten mereenpäin on laavakenttiä.

Pieni Lua Manun kraatteri aivan tien vieressä, oisko ylläolevassa kartassa olevan East Rift Zonen läntisin.

Metsän keskeltä alkaa tulla ensimmäisiä laavakenttiä, yllä oleva on vuodelta 1974.

Seuraava kraatteri tien itäpuolella. Ei olisi kiva paikka...

Sitten puusto loppui ja laavakenttää oli joka puolella...

Meren ranta oli karu ja jyrkkä, ei näkynyt valkoista hiekkaa...

Tie päättyi laavakenttään. Valuvaa laavaa en nähnyt, tästä olisi kai pitänyt vaeltaa jonkin verran eteenpäin. Olisi pitänyut selvittää valuvan laavan tilanne vierailukeskuksessa ennakkoon. Osa porukkaa lähti vaeltamaan laavakentälle hieman ylempänä, ehkä sitä oli siellä. Meren rannalla oli kuuumaaaaa.... lääh...

Kurttutaidetta

Kannattiko käydä? KYLLÄ! Yksi kohde jäi kokonaan väliin, sellainen laavatuubi, jonne pääsee kävelemään sisään. Tuubilla oli aamusta parkkipaikka täysi ja ajattelin käydä lopuksi siinä uudelleen. Pieleen meni; iltapäivällä paikalla oli ainaskii kolme kertaa pahempi älytön ruuhka, en saanut parkkipaikkaa puolen tunnin vetkuttelunkaan aikana.

Kohteena tulivuorisaari eli Big Hawaii

Tultuani Havaijille oli päällä liittovaltion työsulku, joten myös Big Islandilla eli Havaijin saariryhmän suurimmalla (ja nuorimmalla) saarella oleva liittovaltion ylläpitämä Volcano National Park oli suljettu. Seillä olin suunnitellut käyväni, ja sen ollessa oikeastaan ainoa syy mennä toiselle saareelle johti siihen että päätin olla menemättä.
Mutta sitten tilanne muuttui, rahasopu läytyi Washingtonissa ja puistot avautuivat. Pikatilanne, vain pari mahdollista päivää käydä siellä. Nettiyhteys tosi huono, ei pysynyt päällä. Hieman nettitiedustelua, mutta sitten päätin vain lähteä lentokentälle. Jostain ympäristösyystä johtuen saarien välillä toiminut lauttayhteys ei toimi enää, joten käytännössä liikkuminen saarelta toiselle lentäen.
Lentoja tarjoavat (ainakin) perinteinen Hawaiian Airlines sekä halpalentoyhtiö go! Airlines.

Lentoreitit selviävät oheisesta go! Airlinesin lentokartasta.
Hawaiin saarella on kaksi kenttää, joista Hilon kansainvälinen kenttä on ilmeisesti suurempi ja myös lähempänä tulivuoripuistoa. Matkaa Honolulusta Hiloon on noin 350 km.
Honolulun kentällä olin perjantaiaamuna kello 6. Tiskille esittämään asiani. Yllätys oli se, että tiskiltä ostattaessa palvelumaksu on 35 dollaria. Ei haittaa, mutta jos netti olisi toiminut... Lennot edestakaisin Hiloon maksoivat veron ja turvatarkastusmaksun (5 USD) kanssa 200 dollaria. Eri puolilla mainostetaan halvimmiksi lennoiksi jopa 69 dollarin hintaa per siivu, mutta kun siihen lisää veron ja turvatarkastusmaksun niin noin 100 dollarin hinta on suunnilleen ok. Lentoja on tarjolla jopa tiheämmin kuin kerran tunnissa.

Lentoaika Boeing 717:lla oli jonkin verran alle tunnin portilta portille, ilmassa olimme jotain ehkä 45 min.

Yllä näkymä lentokoneesta hieman lähdön jälkeen. Oahun saaren kaakkoiskulma, keskellä näkyy Hanauma Bay.
Toinen vaihtoehto (omatoimisen matkustamisen ohella) on ostaa paikallisilta matkaliikkeiltä (joita Waikikissa on useita) pakettimatka sisältäen lennot, bussimatkat perillä sekä opaspalvelun. Hinnat ovat alkaen 260 dollaria + verot + mahdolliset pääsymaksut. Tarjolla on myös lento+auto+majoitus-paketteja, joiden kautta sekä auton ja hotellin saattaa saada edullisemmin kuin suoraan varattaessa...
Julkinen liikenne aika harvaan asutulla saarella on heikkoa, ei käytännössä vaihtoehto...
Hilon kentällä on pitkä rivi (7) autonvuokraamoja, ainakin nyt auton sai helposti. Jossain varoitettiin, että sesonkiaikana auto on syytä varata ennakkoon.
Siis jos keksit jonkin (hyvän) syyn mennä muille saarille, päätä ensin kauanko aiot siellä olla, sitten varaa lennot ja auto/majoitus. Aika helppoa. Sesonkiaikana suunnittele paremmin, että saat haluamasi.

Ilmailumuseo Pacific Aviation Museum

Sama ilmainen nonstop-bussi, joka tuo vierailijat taistelulaiva USS Missourille, kiertää myös Pacitic Aviation Museumin kautta. Aika vaatimattoman näköinen paikka... mutta ei anneta ulkokuoren hämätä...

Museon teemana on, totta kai, Tyynenmeren taistelut toisessa maailmansodassa.

Japanin lentotukialus (pienoismalli), joka kuljetti muun muassa...

... tällaisia Mitsubishi Zero -hävittäjiä (aito).

 Michell B25 -pommittaja.

Curtiss Warhawk.

Grumman Wildcat, alla tämän lentokelpoisen yksilön uskomaton tarina.

Museossa on myös kuusi lentosimulaattoria, jotka tosin olivat rikki - ajoivat tietokoneita ylös, virheilmoitus näytössä. Ai käyttis... Windows tietysti... :-) Ravintola ja kauppa löytyvät myös. Myynnissä mm. lentokoneilla koristeltu havaijipaita...

Museon päähangaarin takana on toinen hangaari, josta löytyy lisää kaikenlaisia lentäviä härpäkkeitä.

Yllä B17 Lentävä linnoitus, kunnostuksen alla, pientä pintaremonttia. Tämä yksilö on löytynyt aikanaan jostain Guinean viidakosta ja roudattu Havaijille kunnostettavaksi.

Mites tuo viimeinen kuva liittyy ilmailumuseoon... Ei mitenkään. Tällä kuvalla osoitan, ettei Havaijilla sentään ihan koko ajan ollut päivänpaistetta, kuvan ottohetkellä aurinko oli pilvessä...